|
SUTI
ANSA
TULOKSET
UUTISET
JUTTUJA
KUVIA
KAVERIT
MUISTOISSA
LINKIT
VIERASKIRJA
WORKING TEST 16.4.2005
|
Labradorinnoutajakerho järjesti working
testin Mikkelin lähellä Kyyrönkaidassa.
Tuomareina testissä toimivat Annette ja
Stefan Bürse-Hanning Saksasta. Ryhmäjako
tehtiin nome-tulosten perusteella, AVO1
ja sitä paremmilla tuloksilla piti
ilmoittautua voi-luokkaan. Alo/avo-luokkaan
pääsi AVO2 ja sitä heikommilla
tuloksilla, taippareita ei tarvinnut
olla suoritettuna.
Koe tehtiin
vihreillä dameilla ja molemmissa
luokissa oli 4 perustehtävää sekä 2
finaalia. Ensimmäiseen finaaliin
valittiin 6 perustehtävien parasta
koiraa. Maksimipisteet yhdestä
tehtävästä oli 20 eli koko kokeen
maksimipisteet ilman finaalia olivat 80.
Jos koira sai tehtävästä 0 pistettä,
niin tuomarit kertoivat sen ohjaajalle,
mutta eivät muita pisteitä. Kokeessa
positiivisia tekijöitä ovat: koiran hyvä
hallinta ja hiljainen ohjattavuus,
nopeus ylösotoissa sekä luovutuksissa,
palautukset käteen ja koiran tulisi
tarjota dami ohjaajalle (ei saisi
kääntää päätä poispäin kun ohjaaja
ojentaa käden). Oma-alotteisuus sekä
itsenäiset markkeeraukset ja “riistan”
löytökyky, hyvä vainunkäyttö. Kaiken
kaikkiaan tyylikäs työskentely.
Negatiivisia ja
myöskin pisteitä vähentäviä seikkoja
ovat: koiran huono hallittavuus ja
ryntäily maastossa, kovaääninen ohjaus,
koiran hitaus, damin pudottelu, huono
muistikuva heitetyistä noudoiosta.
Koiran liiallinen riippuvuus ohjaajasta,
levotomuus paikallaolossa sekä
oma-alotteisuuden puute. Nollaavia
virheitä ovat: haun jatkaminen dami
suussa, damin vaihtaminen, häiritsevä
vinkuminen tai haukkuminen, koira karkaa
ohjaajan hallinnasta (kertaalleen
aloitettu tehtävä tulee viedä kerralla
loppuun ts. koiraa ei voi kutsua
vierelle uutta lähetystä varten!), koira
pelkää laukausta tai löntystää. Koira,
joka tekee virheen, mikä johtaa 0
pisteeseen / diskaukseen, ei saa jatkaa
eteenpäin ja se suljetaan pois kisasta.
Koira diskataan, jos: se osoittaa
aggressiivisuutta, on kova suustaan tai
ohjaaja kurittaa koiraa.
Kokeessa tuli siis
käyttäytyä mahdollisimman
”tyylikkäästi”, koiraan ei saanut koskea
suorituksen aikana, ei myöskään
palautuksen yhteydessä. Tuomarit
halusivat, että ohjaaja ja koira
työskentelevät tiiminä ja ohjaajan tuli
tukea koiraa heti, kun se tarvitse
tukea. Mutta jos koira oli oikealla
alueella ja teki töitä, niin silloin
koiraa ei saanut/kannattanut häiritä
(esim. lähihaku pillityksellä, jos
koiralla oli jo vainu damista).
Lauantai 16.4. Alo/avo-luokka:
Kokeeseen osallistui yhteensä 29 koiraa,
jotka jaettiin aamulla kahteen ryhmään;
koirat 1-14 ja 15-29. Ansa sai
arvonnassa numeron 3. Päivä aloitettiin
koepaikalla jahtiryypyillä, jonka
jälkeen siirryimme ensimmäiseen
tehtävään. Koirat suorittivat tehtävät
numerojärjestyksessä, ensin kaikki
suoritti ensimmäisen tehtävän, jonka
jälkeen koko porukka siirtyi seuraavaan
tehtävään.
1 Tehtävä
1 markkeeraus
kostealla ja hiukan lumisella pellolla
n. 50m päähän metsän reunaan. Ensin tuli
laukaus ja sitten heitto, tuomarin
luvasta koiran sai lähettää noutoon.
Ansa suoriutui tästä suht. hyvin,
vinkaisi lähtiessä noutoon ja lähti
tuomarin luvasta, pisteitä tuli 16.
2 Tehtävä
│————●―—————————————│
4. 1.
→ 2.
3.
-
Koira vierelle istumaan.
-
Ohjaaja vie damin n. 25/30m
päähän.
-
Palaa koiran viereen, selin
ampujaan (4), katse siis damia
kohti, ja tulee laukaus.
-
Käännytään ympäri ja jätetään
koira paikalleen istumaan.
Ohjaaja menee ampujan luo, joka
sanoo ampuneensa ohi. Kutsutaan
koira vierelle ja lähetetään
linjalle noutamaan dami.
Ansa suoriutui myös tästä tehtävästä
kivasti, taas vinkaisi lähetyksessä ja
pudotti damin jalkoihini, josta nosti
sen heti oma-alotteisesti. Ilmeisesti
vauhdikkaassa poimimisessa se oli
napannut tupon hienää suuhunsa, jotka se
sylki jalkoihini. Pisteitä tuli 14.
3 Tehtävä
Koiran seuratessa vierellä kävellään
pellolla, tulee laukaus, pysähdytään, ja
heitto. Jatketaan kävelyä n. 5-10m,
pysähdytään ja lähetetään koira noutoon.
Etäisyys damiin n. 40m.
Tämän tehtävän Ansa suoritti
mallikkaasti, suoraviivaisesti ja
nopeasti. Me saatiinkin täydet 20
pistettä! Seuratessa poikitti ja pomppi,
mutta se ei siis haitannut.
4 Tehtävä
Ohjatun alueen haku, pellon päässä
metsässä oleva kukkula, josta ammuttiin
2 x laukaus, damit oli valmiina ampujan
edessä n. 10 m päässä toisistaan.
Ansan kanssa oli ongelmia saada se
oikealle alueelle hakemaan ja jouduinkin
ohjailemaan sitä paljon, toisessa
noudossa se myös pudotti damin maahan,
vaikkakin toi molemmat käteen. Pisteitä
tuli 9.
Finaali 1
6 koiraa suoritti kahdessa osassa (3
koiraa kerrallaan) walk up –finaalin,
jossa ensimmäinen laukaus ja heitto tuli
ohjaajien ja koirien taakse. Ohjaajat
noutivat damit vuorollaan.
Tuomareiden antamia kommentteja ja
ohjeita, joita he kertoivat viikonlopun
aikana:
- meidän käyttämät damit eivät ole
oikein hyviä -> hävittäkää ne
J
He eivät siis pitäneet lähinnä narusta,
joka on dameissamme. Naru on liian pitkä
ja koiran palauttaessa damia
vauhdikkaasti, pyörii naru ympyrää
koiran posken vieressä tai jopa hakkaa
koiraa silmille/kuonolle. Tällaisella
voi olla paljonkin vaikutusta varsinkin
nuorelle koiralle.
- meidän on annettava koirien
työskennellä silloin, kun ne on oikealla
alueella ja tekevät töitä, mutta heti
kun koira ei tiedä selkeästi mitä tehdä
tai se tekee työtä väärällä alueella, on
siihen puututtava ja ohjattava koira
oikeaan paikkaan / neuvottava koiraa. Me
lähetämme koiran noutoon ja ”rukoilemme”
että se onnistuisi säkällä, vaikka
meillä olisi mahdollisuus ja lupa tukea
koiraa heti kun se sitä tarvitsee!
- Meillä ei ole mikään kiire lähettää
koiraa noutoon, vaan lähetyksessä voi
käyttää aikaa ja sen voi tehdä
rauhallisesti.
- Markkeerauksissa meidän on muistettava
markkeerata myös itse, jotta
tarvittaessa pystymme auttamaan ja
ohjaamaan koiraa. Huom! Muista katsoa
jokin merkki / linja mihin dami tippuu!
Heittäjän sijainnin perusteella voi
myöhemminkin tehtävän aikana arvioida
etäisyyttä.
- Meidän on panostettava koirien
paikallaolon ja seuraamisen opettamiseen
-> niiden tulee olla varmoja. Näin
meidän on mahdollista keskittyä
varsinaisiin tehtäviin eikä tarvitse
jännittää pysyykö koira vierellä.
- Vinkuminen on kiellettyä working
testissä sekä varsinkin KV-kokeessa-
Markkeeraukset kuumentavat koiraa
eniten, joten niiden harjoitteluun
riittää 3-4 heittoa viikossa, EI 30-40
päivässä! Monenlaisia harjoituksia voi
tehdä ilman että damia heitetään.
- Harjoituksista tulee tehdä koiralle
ennalta-arvaamattomia! Ei pidä
harjoitella niitä asioita päivästä
toiseen, jotka koira jo osaa vaan
keskitytään harjoittelemaan uusia ja
vaikeampia tehtäviä. Esim. suomalaiset
koirat ovat hyviä vapaassa haussa, mutta
taas ohjattu haku on vaikeampaa.
- Luovutuksissa koirien tulisi tarjota
damit ohjaajalle, koiran
luovutusasennolla ei ole väliä. Jotku
koirat kääntävät päätään pois kun
ohjaaja ojentaa käden eli luovutus ei
ole paras mahdollinen.
- Kaiken kaikkiaan suomalaiset, kokeessa
olleet, koirat saivat kehuja tuomareilta
ja heidän mukaan meidän olisi
mahdollista kisata koirinemme missä
tahansa Euroopassa working testissä.
|
|
|
|